ApriSan

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Etusivu

 

 

 

Yhteystiedot

 

 

Tuotteet

 

 

Takiainen

 

On rohkea teko kirjoittaa tämän päivän työelämästä. Seppo Lehto on kirjoittanut 500-sivuisen esikoisteoksen, jonka päähenkilönä on pörssiyhtiön luottamusmies. Edunvalvonnan ja suomalaisen johtamiskulttuurin kuvauksen ohella romaanissa on mukana myös rakkautta ja hiukan väkivaltaakin.

Takiainen-romaanin parasta antia on uskottava ja ajankohtainen kuvaus luottamusmiehen työstä markkinavoimien ja työyhteisön välisessä puristuksessa. Hankalien asioiden edessä porukkaa on vaikea saada pysymään yhteisessä rintamassa, keskusteluyhteys johdon kanssa takkuilee ja niin edelleen.

 

Voimaa työelämän paineiden kestämiseen kirjan päähenkilö, Teppo Laakso, hakee kalastuksesta ja värikkäästä työpaikkaromanssista.

 

Teos on kattava kuvaus koko työelämän kentästä: pääjohtajasta rivimieheen, työilmapiiritutkimuksesta kehityskeskusteluun, lakosta lomautukseen, erottamisesta heikompien puolustamiseen, liiton miehistä työpaikkalääkäriin.

 

Tämän teoksen avulla voit astua pörssiyhtiön luottamusmiehen saappaisiin. Pääset elämään lihaksi ja vereksi yhteisten asioiden hoitamiseen liittyvät pelot, tabut, vastakkaisasettelut ja pienet onnen hetket.

 

Kirja herättää voimakkaita tunteita, laittaa pohtimaan ja ottamaan kantaa. Se antaa uskon ja toivon, että asioihin tulee ja kannattaa vaikuttaa.

 

Hinta 25€ 

2. painos, liimaselkä, A5, 501 sivua

 

Kirjan voi ostaa kirjakaupasta tai tilata postilaatikkoon toimitettuna (+postituskulut 5€)

puh. 040-84 79 709 tai osoitteesta lehto.seppo@kolumbus.fi

 

Takiaisesta enemmän tietoa löydät sivulta http://www.kolumbus.fi/takiainen/

 

 

 

ApriSan Oy

Pikkunevantie 9

02920 Espoo

lehto.seppo@kolumbus.fi

p. 040 8479 709

 

 

Hinnasto

 

 

 

 

Ota yhteyttä

 

 

 

 

Historiaa

 

 

 

 

 

Yritys

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivitetty: 3-8-2009

Luotu: 1-8-2009